Niin että ehkä pääsen siitä eroon, kun kirjoitan sen tänne.
Tean unipäiväkirja 1
Vaeltelin vihreän joen rantaa. Mutkittelin kunnes tulin Kuolleiden järvelle. Jalkapatikassa oli paljon ihmisiä, vaeltamassa sinne ja tänne. Joskus joku liittyi seuraani. Joskus jäin yksin. Tai liityin itse toiseen porukkaan. Opiskelin erilaisia taitoja. Jotkut jakoivat salaiset tietonsa kanssani. Toisista ryhmistä minut ajettiin kiviä heittämällä matkoihin. Yhdessä ryhmässä minua opetettiin lukemaan koodattuja kieliä ja merkkejä. He halusivat että olisin jäänyt heidän luoksensa. He olivat vihaisia, ehkä syystä tai sitten en. Minun oli pakko lähteä.
Minua pakotti jokin ja palasin vaeltamaan punaisen joen rantaa, kunnes tulin Unien järvelle. Se oli kuivunut järvi, tyhjä paikka, tyhjin, jota maasta voi löytyä. Se oli vaarallinen. Mutta vain niille, jotka eivät etsineet totuutta. Minä kuulin ääniä, minä etsin ääniä elävistä olennoista, mutta kuulin vain kivipaasien puhuvan. Niin karu maa kätkee vastauksensa visusti kuivaan hiljaisuuteen. Minä en jaksanut kuunnella hiljaisuutta riittävän kauan. Ja niin minä lähdin taas. Ja paikkaan, josta nousin, nousi musta ruusu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti