lauantaina

Lämmin herkkuvoileipä

Tykkään tehdä erilaisia voileipiä, ja tässä on yksi niistä:

2 leipäviipaletta (tummaa, vaaleaa, sämpylää, kaikki käy)
n. 2 tl tomaattipyreetä tuubista
1 tomaatti
juustoa (ei kevytversiota, koska ne muuttuvat sulatettaessa kumimaisiksi)
(keittokinkkua)

Voitele leipäviipaleet tomaattipyreellä. Viipaloi tomaatti leiville, lisää (kinkku ja) juusto. Laita leivät n. 45 sekunniksi mikroaaltouuniin, niin että juusto sulaa. Tai syö kylmänä.

Tomaatin sijasta voi käyttää myös paprikasuikaleita. Tärkeintä on, että juusto tulee päällimmäiseksi.

Kolmas uneni

Nyt alkaa vähitellen kyllästyttää näitten unien näkeminen. Miksi en vain voi unohtaa niitä saman tien kun herään? Mutta tämä muistiin kirjoittaminen tuntuu auttavan.


Tean unipäiväkirja 3
Seuraavan kerran kun kuu nousi, levottomien olentojen varjot olivat kuin temppelin pilarit. Hengiltäottoaan odottavat tuomitut istuivat maassa vartijoiden ympäröiminä ja lauloivat muinaisia nuotiolauluja, kehtolauluja, sotalauluja ja kylälauluja kaukaisista kodeistaan. Minä olin eräänlainen itsensäkiduttaja, joka lähestyi kuolevia, sairaita ja kuolleita olentoja mietiskellen ja opiskellen olemisen välitunteja.
Olentojen tarinat olivat ruokaa sielulleni. Puhuin heille. Kuuntelin heitä. He olivat kuin keitä tahansa, he juttelivat sadoistaan, perheestään, suvustaan, suurista erehdyksistään ja veloistaan, kaunoistaan, toivomuksistaan. Vielä siinäkin tilanteessa, he uskalsivat toivoa. Ei, he uskoivat toiveisiin.
Minä jäin kiinni heidän sanoihinsa, ääneen. Suljin silmäni ja näin heidän silmänsä suljettujen silmäluomieni läpi. Niistä näin toiseen olevaisuuteen. Minä seisoin kiven päällä ja näin äärettömyyksiin kasvipeltoja. Kasvit olivat niin kauniita, en olisi koskaan halunnut poistua. Mutta minä heräsin ja olin matkalla. Kasvit kutsuivat.

torstaina

Marjapiirakka ilman munia tai maitoa

Seija-mummu ajoi meidät aamupäivällä ulos, sanoi ettei kestä katsella kun käytämme viimeisiä kesälomapäiviä sisällä löhöten. Emme me kyllä löhönneet, vaan päivitimme blogeja ja sellaista. Anniina punoi jotain pajujuttuja, taas kerran.

Joka tapauksessa me sitten mentiin Anniinan ja jätkien kanssa marjaan, ja mustikoita oli metsässä ihan kivasti, vadelmia myös. Tosin mä ja Fabian oltiin ainoita, jotka oikeasti poimi jotain. Petterson kulki sen äänityslaitteen kanssa ja otti kuulemma talteen metsän ääniä. Anniina valokuvasi ja keräili käpyjä ja oksia ja mitä lie. Ai joo, sain Anniinalta käpykorun, se on kyllä kiva.

Niin vielä piti kertoa, että eilen illalla saunan jälkeen me istuskeltiin ja juteltiin kaikenlaista, siis mä ja Anniina, ja A. piirsi mun kuvan ja siitä tuli aika hyvä. Mutta sitten me huomattiin, että Petterson oli äänittänyt kaiken mitä me puhuttiin salaa! Mehän kostettiin se. Olisin laittanut sen piirustuksen tähän, mutta A. poltti sen takassa. Harmi!

Niin, siis kun me tultiin metsästä niin mustikoita oli sen verran, että päätin leipoa piirakan. Se on nyt uunissa paistumassa. Tässä ohje: (kelpaa vegaanillekin!)


2 dl sokeria
3,5 dl kauramaitoa (tai tavallista lehmänmaitoa)
0,75 dl rypsiöljyä
6 dl vehnäjauhoa + 3 tl leivinjauhetta
4-5 dl mustikoita tai muita marjoja (3-4 palasteltua tai raastettua omenaakin käy)


Kaikki aineet sekoitetaan yhteen ja taikina marjoineen kaadetaan voideltuun uunivuokaan. Paistetaan n. 25 min 200° C.
Jos marjoja on paljon, ne voi myös laittaa vuoan pohjalle ja kaataa taikinan niiden päälle. Tuloksena on eräänlainen keikauskakku. Vaihtoehtoisesti voi taikinan levittää kokonaiselle uunipellille ja laittaa päälle vaikkapa omenaviipaleita tai raparperinpaloja.
Oma kakkuni taitaa olla valmis uunista otettavaksi!

Taas kumma uni

Näen täällä saarella aina omituisia unia.


Tean unipäiväkirja 2
Menin Kirottujen ja Unohdettujen laaksoon. Tein paikasta kodin. Vereni virtasi siellä villimmin. Nukuin paikoissa, jotka olivat kauan sitten olleet hautaluolia. Kun minut häädettiin, menin toiseen. Paikalla kulki levottomia, Unohdettuja ja Kirottuja. Kirotut olivat niitä, jotka laaksossa oli teloitettu. Unohdetut olivat heidän leskiään, lapsiaan, sukulaisiaan. Kaikki muut paitsi minä pelkäsivät heitä. Jopa vartijat pelkäsivät, ehkä sotilaatkin.
He olivat piinattuja olentoja. Eivät he enää osanneet elää normaalia elämää. Kuten en minäkään. Öisin kaupunginmuurin yli takaa kantautui ihmisten puhetta, naurua ja laulua. Mutta se oli minulle, kuten piinatuille ja kirotuille tuntematon maailma. Minä kai luulin näkeväni unessa unta. Että uni oli muuttunut pimeydeksi, jossa uusi nukahtaminen merkitsi siirtymistä johonkin uuteen. Mutta ei se ollut niin, todellinen nukahtaminen olisi merkinnyt kuolemista. Niinpä minä heräsin unestani.

keskiviikkona

Ranskalaistyylinen munakas

Okei, tämä ei ole vegaaneille. Itse käytän munakkaaseen luomumunia, se on selvä. Munan värillä ei ole väliä! ; )

AINEKSET (yhdelle)
2 kananmunaa
2 rkl maitoa
hyppysellinen suolaa
pippuria maun mukaan
paistamiseen rypsi- tai oliiviöljyä

Täytteeseen: esim. juustoa, mikrouunissa haudutettuja sipulirenkaita, keittokinkkua, paprikasuikaleita, silputtua tomaattia...

Riko munat lasiin tai mukiin. Lisää maito, suola ja pippuri muniin ja sekoita haarukalla.
Kuumenna paistinpannu kuumaksi ja lisää öljy. Sitten kaada munakasseos pannulle.
Vedä munakasseosta puuhaarukan avulla pannulla ulkolaidoilta sisäänpäin, ja kallista pannua niin, että vielä löysä seos valuu hyytyneiden osien ohi. (Tätä vaihetta on vaikea kuvailla. Hyytyvää seosta siis pidetään liikkeessä mahdollisimman pitkään.)
Kun seos on lähes hyytynyt, ripottele täytteet munakkaan pinnalle. Kääräise munakkaan reunat täytteen päälle ja siirrä munakas pannulta lautaselle.
Munakkaan kanssa on oltava nopea! Paistamisessa menee yleensä korkeintaan 3-4 minuuttia. On varottava, ettei munakas pala pohjaan. Täytettä ei ole pakko käyttää.

Tämä maistuu hyvältä myös leipäviipaleen päälle annosteltuna.

En saa unta

En saa unta, koska kumma kyllä viime yön uni pyörii päässä.
Niin että ehkä pääsen siitä eroon, kun kirjoitan sen tänne.


Tean unipäiväkirja 1
Vaeltelin vihreän joen rantaa. Mutkittelin kunnes tulin Kuolleiden järvelle. Jalkapatikassa oli paljon ihmisiä, vaeltamassa sinne ja tänne. Joskus joku liittyi seuraani. Joskus jäin yksin. Tai liityin itse toiseen porukkaan. Opiskelin erilaisia taitoja. Jotkut jakoivat salaiset tietonsa kanssani. Toisista ryhmistä minut ajettiin kiviä heittämällä matkoihin. Yhdessä ryhmässä minua opetettiin lukemaan koodattuja kieliä ja merkkejä. He halusivat että olisin jäänyt heidän luoksensa. He olivat vihaisia, ehkä syystä tai sitten en. Minun oli pakko lähteä.

Minua pakotti jokin ja palasin vaeltamaan punaisen joen rantaa, kunnes tulin Unien järvelle. Se oli kuivunut järvi, tyhjä paikka, tyhjin, jota maasta voi löytyä. Se oli vaarallinen. Mutta vain niille, jotka eivät etsineet totuutta. Minä kuulin ääniä, minä etsin ääniä elävistä olennoista, mutta kuulin vain kivipaasien puhuvan. Niin karu maa kätkee vastauksensa visusti kuivaan hiljaisuuteen. Minä en jaksanut kuunnella hiljaisuutta riittävän kauan. Ja niin minä lähdin taas. Ja paikkaan, josta nousin, nousi musta ruusu.

maanantaina

Lätyt tai letut - ilman munia tai maitoa!

Mulla on vegaanikavereita ja tunnen parikin jotka on muna- ja maitoallergisia.
Joten tässä on lettuohje, jota syömään voi kutsua vegaaninkin.
Ohjeesta tulee suunnilleen 12 lettua.

Hassua, että meidän mummu puhuu aina lätyistä. Lätty tai lettu, sama asia.

0,5 dl kaurahiutaleita
1 tl suolaa
1 l kauramaitoa (itse käytän Oatly-merkkiä)
1 rkl sokeria
3-4 rkl rypsiöljyä (taikinan joukkoon)
5-6 dl vehnäjauhoa (mieluiten luomua!) + 1 tl leivinjauhetta

rypsiöljyä paistamiseen, n. 1 rkl / lettu

Kaikki aineet vispataan yhteen voimallisesti. Taikinan annetaan turvota n. 0,5-1 h.
Yhteen lettuun tulee n. 1 dl:n verran taikinaa; itse annostelen isolla kauhalla.
Taikina kannattaa laittaa teflonpannulle vasta kun pannu on kuuma. Lettu käännetään ohuella paistinlastalla siinä vaiheessa, kun sen reunat alkavat 'pitsiytyä'. Paistaessa kokeilen yleensä vähän lastalla, ettei taikina ole juuttunut kiinni pannuun. Rasvaa ei kannata säästellä! Rypsiöljy on hyvää rasvaa muutenkin.

Täytevaihtoehtoja:
- hillo
- sokeri
- tuoreet tai sulatetut marjat
- omenasose (kuori ja pilko 1-2 omppoa, pehmennä palaset mikrossa ja soseuta haarukalla)
- hunaja (jep, kaikissa mun ohjeissa taitaa olla hunajaa)
- pähkinämurska (itse ostan kokonaisia pähkinöitä ja survon ne huhmareessa - saa käsivoimia!)

Ai niin, jos olet epävarma paistinpannun käytön kanssa, niin pyydä joku aikuinen apuun taikka paistamaan.